Kysymyksiä ja vastauksia
Mitä tarkoitusta varten valokuituosuuskunta on perustettu?
Osuuskunta tarvitaan, koska kaupallista valokuitutarjontaa ei ole. Valokuitu mahdollistaa nykyaikaiset, nopeat ja luotettavat laajakaistayhteydet sekä erilaisten internet- ja tv-palvelujen saatavuuden ja kilpailuttamisen.
Miksi hanketta hoidetaan osuuskuntamuotoisena?
Hankkeessa on otettu mallia vastaavan kaltaisista muualla jo toteutetuista hankkeista ja niissä hyväksi havaituista käytännöistä. Osuuskunta on tasavertainen päätöksenteossa, sillä yksittäisellä taholla ei voi olla määräävää asemaa. Osuuskunnan jäsen ei ole osakeyhtiön tavoin henkilökohtaisesti vastuussa yhtiön vastuista. Toiminta perustuu täysin vapaaehtoisuuteen ja osuuskunnan hallinto on kevyempää kuin osakeyhtiön.
Kilpaileeko osuuskunta jonkun tahon kanssa?
Ei kilpaile. Suuret operaattorit eivät ole halukkaita toteuttamaan valokuituyhteyksiä Herralaan. Osuuskunnan valokuituverkko on täysin avoin kaikille internet- ja tv-palveluntarjoajille.
Pyrkiikö osuuskunta tuottamaan voittoa? Mihin mahdollinen voitto käytetään?
Ei pyri. Osuuskunta pyrkii tuottamaan jäsenilleen palveluja mahdollisimman tehokkaasti ja kannattavasti. Osuuskunta ei tavoittele voittoa. Mahdollinen ylijäämä hyvitetään jäsenille esimerkiksi kuukausimaksujen pienentämisen muodossa.
Ketkä ovat hankkeen takana?
Hankkeen takana on joukko alueen asukkaita, jotka tarvitsevat omaan käyttöönsä valokuituyhteyden.
Mitä alueita ja taloja hanke koskee? Osuuskunta toimii Herralassa ja sen välittömillä lähialueilla. Tarkempi alue selviää kun kiinnostuneet taloudet ovat selvillä. Voit itse vaikuttaa alueeseen ilmoittamalla osuuskunnalle kiinnostuksesi!
Onko mahdollista, että operaattorit rakentaisivat kuitenkin valokuituverkon lähivuosina alueellemme?
Suuret kaupalliset operaattorit eli DNA, Elisa ja Telia ovat 2017 ilmoittaneet, että heillä ei ole suunnitelmia laajentaa valokuituverkkoaan Herralaan. Jos operaattorit kuitenkin kiinnostuisivat asiasta hankkeemme käynnistyttyä, osuuskunnan toiminnan jatkamista arvioidaan uudelleen alueen asukkaiden tarpeiden ja etujen näkökulmasta.
Miksi nykyiset kuparijohtoihin ja mobiiliyhteyksiin perustuvat laajakaistaliittymät eivät riitä?
Internetin käyttö kasvaa koko ajan. Monet internetin kautta käytettävät palvelut kuten tv- ja elokuvapalvelut vaativat entistä enemmän tiedonsiirtokapasiteettia. Alueemme kuparijohtoihin ja mobiiliyhteyksiin perustuvat laajakaistayhteydet toimivat jo tällä hetkellä hyvin vaihtelevasti vuorokauden ajasta riippuen, sillä alueemme kokonaiskapasiteetti on rajallinen. Yhteydet tulevat ruuhkautumaan jatkossa entistä pahemmin ja aiheuttamaan ongelmallisia tilanteita alueemme asukkaille. Kupariin ja mobiiliin perustuviin liittymiin tulossa olevat tekniset kehitysaskeleetkaan eivät ratkaise tätä ongelmaa.
Mitä on valokuitu? Miten se eroaa muista kaapelimateriaaleista?
Valokuitu on pientalon asukkaan kannalta hyvin samanlainen kuin kuparikaapelikin. Valokuidussa tietoa kuljetetaan sähkön sijasta valolla. Omakotiliiton laajakaistaoppaassa on esitelty havainnollisesti erilaisten kaapeleiden eroja:
http://www.omakotiliitto.fi/hyvatietaa/laajakaistaopas
Mitä hyötyä valokuituliittymästä olisi minulle?
Valokuituliittymän merkittävimmät hyödyt alueen asukkaille ovat:
- Valokuitu mahdollistaa nopean ja luotettavan laajakaistayhteyden.
- Valokuituliittymä nostaa kiinteistön arvoa.
- Valokuituliittymä lisää valinnanvapautta, sillä se mahdollistaa internet- ja tv-palvelujen valinnan ilman sitoutumista yhteen operaattoriin.
- Valokuituliittymä säästää aikaa ja vaivaa: se ei rajoita samassa kotitaloudessa eri henkilöiden toimesta tapahtuvaa samanaikaista internet-palvelujen käyttöä, ja se mahdollistaa tehokkaan etätyön tekemisen.
- Valokuituliittymä turvaa riittävän tiedonsiirtokapasiteetin pitkälle tulevaisuuteen.
- Valokuituliittymä mahdollistaa uuden tyyppisten verkkopalvelujen kuten terveys- ja turvapalvelujen käytön, mikä puolestaan mahdollistaa esimerkiksi alueen varttuneimmille asukkaille pidemmän asumisajan omassa kodissa.
Millaisiin yhteysnopeuksiin valokuiduilla päästäisiin?
Kupari- ja mobiililiittymiin verrattuna valokuituliittymä mahdollistaa 10–100 kertaa nopeammat yhteydet molempiin suuntiin. Erilaisten palvelujen käyttömukavuuden ja -varmuuden huomattavan paranemisen lisäksi valokuitu mahdollistaa myös suurten tiedostojen kuten kuva-albumien nopean lataamisen vaikkapa pilvipalveluihin. Valokuitu mahdollistaa yhteysnopeuksien kasvattamisen tulevaisuudessa käyttäjien tarpeiden mukaisesti. Nopeat yhteydet avaavat lisäksi paljon uusia mahdollisuuksia kuten kodin eri laitteiden etähallinnan.
Mitä valokuituliittymä maksaa minulle? Onko hinta vertailu- ja kilpailukykyinen operaattorien palveluihin verrattuna?
Osuuskunta ei pyri tuottamaan voittoa vaan toteuttamaan valokuituliittymät mahdollisimman tehokkaasti ja edullisesti alueen asukkaille. Suunnitelmamme perustuu arvioon, jonka mukaan liittymän hinta olisi 1200 - 1600 euroa per talo. Osasta liittymähintaa on mahdollista hakea myös kotitalousvähennystä. Mitä useampi alueen asukas lähtee mukaan hankkeeseen, sitä edullisemmaksi hinta muodostuu kaikille!
Suora hintavertailu kaupallisten operaattoreiden palveluihin ei ole mahdollista, sillä ne eivät tarjoa tätä palvelua alueellemme. Vastaavan kaltaisiin palveluihin verrattuna osuuskunnan liittymän hinta on kaupallisia operaattoreita edullisempi.
Haemme rahoitusmarkkinoilta yhteistyökumppania, jotta asukas voisi halutessaan maksaa liittymämaksun osamaksulla.
Kertaluotoisen asennusmaksun lisäksi valokuituverkosta peritään sen valmistuttua kuukausimaksua, jonka suuruus on noin 45 euroa/kk. Liittymän nopeus on vähintään 100/100 M. Tällä katetaan internet- ja tv-palvelujen kustannukset sekä valokuituverkon ylläpito ja osuuskunnan juoksevat kulut. Hinnat pyrimme neuvottelemaan mahdollisimman edullisiksi yhteishankinnoilla.
Osuuskunnan liittymismaksu on 62 euroa ja osuusmaksu 50 euroa. Nämä ovat kertaluontoisia maksuja. Liittymismaksuilla kerätyt varat käytetään kattamaan osuuskunnan perustamistoimenpiteisiin liittyviä kuluja. Osuusmaksu palautetaan jäsenyyden päätyttyä.
Miten hanke rahoitetaan?
Valokuitukaapeliverkon rakentaminen rahoitetaan ELY-keskuksen ns.kyläverkkotuella ja liittyjiltä kerättäviltä liittymämaksuilla. Kukin jäsen maksaa vain tilaamansa palvelun asennuksesta ja käytöstä.
Valokuitukaapeloinnin suunnittelun toteuttaa osuuskunnalle kokenut valokuituverkkosuunnittelija I&T Valokuitu Oy.
Kuka kytkee verkon talooni? Keneltä voin saada apua laitekytkennöissä talon sisällä?
Valokuituliittymän asennuksen suorittaa osuuskunnan kilpailutuksen kautta valitsema ammattiyritys. Talojen mahdollisiin sisäverkon kunnostus- ja rakennustöihin haetaan myös kumppania, joka voi tarjota mahdollisimman edullisesti avaimet käteen -palvelupaketin sitä tarvitseville.
Kuka vastaa huoltotoimenpiteistä, jos verkossa ilmenee ongelmia? Mitä ne maksavat?
Osuuskunta vastaa valokuituverkon huoltotoimenpiteistä, jotka katetaan verkon kuukausimaksuilla. Ylläpitopalvelu hankitaan myöhemmin valittavalta alan ammattiyritykseltä. Mahdollisissa vikatilanteissa ongelman ratkaiseminen vaatii osuuskunnan ja palvelusta vastaavan operaattorin yhteistyötä.
Mikä on hankkeen aikataulu?
Hankkeen lopullinen aikataulu edellyttää vielä usean eri seikan selvittämistä ja neuvotteluja eri osapuolten kanssa. Osuuskunnan tavoitteena on saada hanke valmiiksi viimeistään vuoden 2018 loppuun mennessä.
Mitä toimenpiteitä hanke edellyttää minulta tässä vaiheessa?
Ilmoita osuuskunnalle alustava kiinnostuksesi valokuituliittymän hankkimiseksi. Voit tehdä sen täällä: Liittymislomake