Joku on saattanut ihmetellä koulun leikkipaikan viereen ilmestynyttä rajattua aluetta: Tähän on tulossa Herralan valokuituverkon laitetila, johon sijoitetaan runkokytkimet. Laitetilaan tuodaan runkoyhteys, josta se jaetaan runkokytkimien avulla liittyjille. Jokainen liittyjä saa siis ikioman kuidun laitetilalle asti josta yhteys internettiin muodostuu. Rajattu alue merkkaa kohtaa josta vaihdetaan maata laitetilaa varten. Itse laitetilasta tulee hieman pienempi. Laitetila on jo kovaa vauhtia kasattavana: Tällä viikolla hankintaan menevät vielä kaapelit ja allekirjoitetaan urakkasopimukset urakoitsijoiden kanssa. Allekirjoitustilaisuudessa sovitaan myös tarkemmin rakentamisaikatauluista, jonka jälkeen verkolle voidaan määrittää valmistumisajankohta. Tällä viikolla saadaan myös liittymälaskut lähtemään pienten haasteiden jälkeen.
Asiat ovat edenneet nyt siihen pisteeseen, että osuuskunnan hallitus on tänään kokouksessaan tehnyt myönteisen rakentamispäätöksen. Urakoitsijat on valittu ja hankinnat aloitettu. Verkon rakentaminen pyritään aloittamaan pian. Kesäkuussa tulemme pitämään verkon rakentamisen aloittamistapahtuman joten pysytelkää kuulolla!
Liittymäsopimuksen tehneisiin ollaan yhteydessä seuraavaksi laskun muodossa ja lähiviikkoina aloitetaan pihaliittymien suunnittelu. Eli jokainen liittymä katsotaan yhdessä tilaajan kanssa ennen rakentamista. Jos asut verkon alueella ja et ole vielä tehnyt liittymäsopimusta vielä on mahdollisuus laittaa netti- ja tv-palvelut kuntoon! |
Arkisto
January 2025
|